Aamulla ulkona juoksenteli pieniä pupuja auton lähellä. Sää oli viileä. Kävimme kääntymässä hiekkarannalla suoraan leirintäalueelta ennen liikkeelle lähtöä.
Beach Park Caravan Parkin rannalla
Ajoimme Phillip Islandin eteläkärkeen katsomaan näköalapaikalta Pyramid Rockia ja söimme aamupalan ulkosalla.
Pyramid Rock
Hyvästelimme saaren. Tänään suunnitelmissa oli ajaa Bass Coastia Wilsons Promontoryyn, joka on Australian eteläisin kohta. Matkalla sinne pysähdyimme jaloittelemaan Cape Petersonissa näköalapaikoilla, joista näki rannalle. Sieltä jatkoimme Bunurong Coastal Drivea pitkin Inverlochiin. Matkan varrella oli näköalapaikkoja, joista pysähdyimme Eagles Nestissä ja The Cavesissä, joista jälkimmäisessä näki kotkan pesäksi nimetyn kiven paremmin kuin ensimmäisessä. Nimen mukaisia luolia ei löydetty tai ainakaan mihin olisi päässyt turvallisesti. Ranta oli täynnä kiviä, joiden luota löytyi simpukoita ja muita mereneläviä.
Eagles Nest-kivi The Caves-näköalapaikalla
Fish Creekissä pysähdyimme lounaalla pikkukylässä, ennen kuin suuntasimme Wilsons Promontoryn portista sisään. Alue on australialaisten lomapaikka, jossa on luontoa, eläimiä, rantoja ja runsaasti erilaisia kävelyreittejä. Kello oli jo lähelle kaksi, joten ehdimme käydä katsomassa Picnic Bayn näköalatasanteet sekä Squeaky Beachin, jossa hyvin vaalea kvartsi-hiekka vinkuu, kun lyö kantapään maahan. Rannalla oli paljon väkeä, vaikka tuuli kävi viileästi.
Squeaky Beach
Squeaky Beach
Ajoimme tietä perille asti Tidal Riverille, jossa oli info, picnicpaikkoja, leirintäalue ja joku kauppa-kahvila. Jos Wilsons Promontorylle haluaisi jäädä yöksi leirintöalueille, pitäisi se ilmoittaa ja varata mielellään etukäteen.
Ajoimme takaisin samaa reittiä puistosta pois. Kävelyreitit jäivät nyt väliin ajanpuutteen vuoksi. Matkalla näimme wallabin, nokkasiilin sekä emun, joka ylitti tien. Kännyimme kohti Fosteria, jossa jäimme motelliin yöksi. Saimme ison kasan pyykkiä pyykättyä.
Jossain matkan varrella
- ajokilometrit 234 km
- aika 7.40 - 16.30
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti