sunnuntai 8. marraskuuta 2015

8.11 - Uusi-Seelanti: Autolla Arthur´s Pass (Jackson) - Westport - Greymouth

Aamulla heräsimme autosta pilviseen ja viileään aamuun (+12 astetta). Auton ympärillä liikuskeli Weka-lintuja. Lintu muistuttaa kiwi-lintua, mutta tällä on lyhyt nokka ja pyrstö. Tämäkin on lentokyvytön lintu ja asuu vain länsirannikolla etelä-saarella. Kiwi taas on yöeläin ja siksi sitä on harvinaista nähdä luonnossa, mutta sen kiljuvan äänen voi kuulla pimeän aikaan metsistä.

Weka-lintu

Weka-lintu

Söimme aamupalan leirintäalueen viehättävässä keittiössä, pikapuuroa, kun sellaisia lisää-kuuma-vesi kippoja löytyi kaupasta, sekä paahtoleipää viipalejuustolla. Pääsimme liikkeelle puoli yhdeksän aikaan ja lähdimme ajamaan länsirannikkoa kohti ja sieltä pohjoiseen Greymouthiin. Jatkoimme suoraan vielä pitkin Great Coast Roadia kohti Punakaikia ja sen Pancake Rocksia ja Blowholea. Matkalla teimme pari pysähdystä tien sivussa katselemassa maisemia merelle. Sateen uhka oli tälle päivälle annettu ja pian alkoi sataa.

Maisemia matkalla Punakaikiin

Maisemia matkalla Punakaikiin

Maisemia matkalla Punakaikiin

Kun pääsimme Pancake Rocksin ja Blowholen parkkipaikalle vaihdoimme autossa sateenpitävät ulkoiluhousut jalkaan. Kun pääsimme autosta ulos sade taukosi sopivasti. Lähdimme kiertämään lyhyttä vajaan puolen tunnin lenkkiä, jonka varrella oli useita näköalatasanteita, joista näki kummallisia pannukakkumaisia kivimuodostelmia (limestone-kiveä eli kivettyneitä simpukoiden ja muiden vesiolentojen jäänteitä). Osa oli jopa pieniä tornimaisia pylväitä, kuten pannukakkukasoja, siitä nimikin. Yhdestä kolosta suihkusi välillä suhisten vesisuihkua ilmaan (blowhole), kun tuli tarpeeksi iso aalto. Olimme paikalla tunti nousuveden huipun jälkeen, voi olla että aiemmin olisi tullut isompia suihkuja.

Pancake Rocks

Pancake Rocks

Blowhole

Yhdeltä näköalapaikalta näimme meressä uiskentelevan muutamia delfiinejä, Hector´s dolphin.

Delfiinejä Punakaikissa

Parkkipaikalta oli viiden minuutin kävelymatka alamäkeen tien reunassa Punakaiki Cavern-luolastolla, jonne pääsi sisään. Otsalampun valossa kiersimme luolastoa vähän syvemmälle suuaukolta ja näimme kuinka onkalot jatkuivat kapeina pitkälle pimeyteen. Luola on ollut joskus merenpinnan alla, joten maa jalkojen alla tuntui oudon pehmeältä; myös limestone-kiveä.

Punakaiki Cavern

Jatkoimme vielä pois rannan tuntumasta kohti Westportia pohjoiseen, jonne oli noin 70 kilometriä ajoa. Sadekuuroja tuli taas. Metsä oli aluksi vehreää ja saniaisia törrötti siellä täällä ja pian metsä vaihtui kuivan näköiseksi havupuumetsäksi.

Maisemaa ajomatkalla Westportia kohti

Perillä löysimme ainakin yhden sunnuntaina auki olevan ravintolan keskustakadulta, joten päädyimme käymään lounaalla Portside Bistrossa. Kävimme samalla myös kaupassa täydentämässä aamupalavarastoja. Westportissa emme tehneet sitten muuta.

Lähdimme ajamaan takaisin kohti etelää; päätimme että meitä kiinnostaa seuraavaksi enemmän jäätiköt sekä vuonot. Westportista ajoimme vajaa parikymmentä kilometriä rannan suuntaisesti lounaaseen kohti Tauranga Baytä, jossa piti olla yksi helpoiten saavutettavissa oleva hyljeyhdyskunta, New Zealand Fur Seal, karvahylje. Lyhyt vartin kävely parkkipaikalta ja olimme tasanteella, josta näki hyvin useita hylkeitä liikuskelevan ympäriinsä. Oli yksi selvästi isokokoisempi urosjohtaja, monta naarasta ja paljon poikasia.

Tauranga Bayssa New Zealand Fur Seal eli karvahylje

Tauranga Bayssa New Zealand Fur Seal eli karvahylje

Tauranga Bayssa New Zealand Fur Seal eli karvahylje


Tauranga Bayssa New Zealand Fur Seal eli karvahylje

Tauranga Bayssa New Zealand Fur Seal eli karvahylje

Piipahdimme myös parkkipaikalta rannalle, jossa oli hyvin tiivistä ja oudon mustaa hiekkaa, yksi autokin ajoi rantaa pitkin, kun nyt oli laskuvesi.

Tauranga Bayssa rantahiekkaa

Jatkoimme samaa tietä etelään päin, ja matkalla oli vielä yksi näköalatasanne mutkittelevilla teillä rannan kukkuloiden luona. Tämän paikan jätimme aamulla menomatkalla välistä. Kuvan suunnalta juuri ajoimme rantatietä pitkin.

Näköalapaikalla jossain Greymouthin pohjoispuolella

Ajoimme Greymouthin kaupunkiin ja etsimme sopivan hotellin läheltä Monteith´sin panimoravintolaa. Kävelimme vajaan kilometrin sinne maistelemaan eri oluita, joista yksi tosin oli siideri ja yksi radler. (Valitettavasti mikään ei noussut suosikiksi.)

Monteith´sin panimoravintolassa


- ajokilometrit: 282 km
- aika: 8.30 - 17.30



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti