keskiviikko 7. lokakuuta 2015

7.10 - Singapore: 2. päivä Singaporessa ja lähtö lentokentälle

Aamulla satoi vettä ja ukkosti, joten jouduimme myöhentämään ulos lähtöä kahdeksaan. Kävelimme lähimmälle metroasemalle ja ostimme tuoreita leivonnaisia myyvästä myymälästä täytetyn paahtoleivän ja croissantin mukaan. Aamuinen sade oli raikastanut ilmaa ja savusumu oli kadonnut, hienoa :)

Matkasimme metrolla Botanic Gardensiin eli puistoon, jossa istahdimme ensimmäiselle penkille aamupalalle. Puistossa oli kosteaa ja lämmintä ja nopeasti vaatteet liimautuivat hikiseen ihoon. Kävelimme puiston läpi melkein suorinta reittiä ajanpuutteen vuoksi. Polkuja riittäisi runsaasti pidempäänkin tutustumiseen. Näimme erinäköisiä puita ja pensaita sekä pari lampea. Yhdessä lammessa oli kilpikonniakin. Näimme piileskelevän liskon kivenraossa ja täysin keltaisen linnun, joka lensi nopeasti karkuun eikä suostunut kuvattavaksi.








Puiston toisessa päässä saimme neuvoa bussipysäkille ja oikean bussin numeron lähemmäksi hotellia. Kävimme vielä piipahtamassa uudestaan Chinatownin kameraliikkeessä passin kanssa, jotta saisimme verot pois ostoksesta lentokentältä. Otimme eilisestä hindutemppelistä kuvan nyt valoisaan aikaan. Sinne pääsisi sisään kuka vain ilman kenkiä, ja suositus oli pitkät hihat ja lahkeet.


Oli tulla jo lähes kiire, kun piti ehtiä ajoissa hotellille suihkuun ja pakkaamaan, että ehtisimme kirjautua ulos kahdentoista maissa. Matkalla hotellille mukaan lähti pari makeaa leivonnaista evääksi. Vaniljakastikkeinen oli todella hyvää :)

Suihku ja kuivat vaatteet päälle ja jatkamme tästä lentokentälle metrolla ja kohti Melbournen aamua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti