Motelliyön jälkeen suuntasimme aamupalan syötyämme ja auton tankkattuamme kohti etelää ja The Catlins-aluetta rannikolla. Goressa kuvasimme kaupungin kellotornin. Mistä lie kaupunki saanut ällöttävän "veriroiske"-nimensä.
Goren kellotorni
Sää oli ensin pilvinen ja viileä noin +7 astetta, mutta aurinko alkoi pian paistamaan lämmittävästi. Ajoimme vihreässä maalaismaisemassa, jossa oli todella paljon lampaita.
Lampaita jossain välillä Gore-Waikawa
Pysähdyimme tuuliseen Waipapa Pointiin majakan luokse, sekä näimme siellä kuusi merileijonaa (Sea lion) rannalla. Ne karjuivat toisilleen käheästi, karvaisemmat kisailivat keskenään ja kävivät välillä uimassa. Istuimme rantanurmikolle tuulensuojaan katselemaan hetkeksi niiden puuhia.
Waipapa Pointin majakka
Merileijonia
Merileijonia
Päätimme valita vähän pidemmän vesiputouskävelyn, joka pituus oli noin 6,5 km ja matka noin kolme tuntia (Frenzy-kirja antoi tosin ajaksi kaksi tuntia). Lähdimme yhdeltätoista matkaan. Waipohatu Walk paljastu lopulta olevan paikoitellen hyvin mutainen polku. Pääsimme putouksille noin puolentoista tunnin kävelyn jälkeen. Ne olivat saman joen varrella melko lähekkäin. Joen vuolaan virran takia ei näin lyhytjalkainen kuin minä päässyt tarpeeksi hyvään näköalakohtaan. Mieheni hyppi ottamaan kuvia niin läheltä kuin pääsi.
Waipohatu Walk ja mutainen polku
Waipohatu Walkin vesiputous
Waipohatu Walkin toinen vesiputous
Pari nuorta pitkäjalkaista naista harppoi ohitse kovaa vauhtia; heitä ei mutainen polku tainnut hirveästi hidastaa. Putousten jälkeen meinasi loppua energia koko kävelyyn, kun polku oli paikoitellen älyttömän mutainen ja liukas. Matkaa oli vielä puolet jäljellä. Välillä jalat liukastelivat ja yksi pieni pyllähdyskin sotki takapuolta. Kengät olivat aivan mudassa, samoin housunlahkeet. Saimme kävelyyn kulumaan kolme tuntia. Paikka kyllä otti enemmän kuin antoi, ei tullut nyt suosituksia meiltä tälle vesiputouskävelylle.
Kello oli jo lähelle kolmea, kun pääsimme jatkamaan autolla matkaa; ensin siivosimme hiukan kenkiä ja lahkeita nurmikolla. Suuntasimme etsimään jotain syötävää ja majoitusta. The Catlins on siinä suhteessa hyvin niukka. Katsoimme Campermate-android-ohjelmalla, että Curio Bayn jälkeen Waikawassa olisi ilmainen leirintäalue ja vessa rannalla. Ajoimme muutaman kilometrin eteenpäin katsomaan. Löysimme alueen museota vastapäätä rannalle lähtevän tien päästä. Muuta Waikawassa ei tainnut ollakaan, kuin tämä alue ja jokunen asukas ja pieni hostelli.
Kokeilimme lämmittää auton kaasuliedellä Uuden-Seelannin retkemme alusta asti mukana roikkuneen kurpitsasosekeiton. Ruoka oli hyvää leivän kanssa. Oli hassua ajatella, että juurikaan tämän etelämmäksi ei ihminen maapallolla helposti pääsekään (Uudessa-Seelannissa on vielä etelämpänä vain Stewart Island), ja täällä me olimme picnicillä rauhallisella rannalla. Paikka olisi hyvä yöpymiseenkin, koska se olisi lähellä Curio Bayta, jossa voisi illemmalla nähdä Yellow-eyed-pingviinejä.
Tiskasimme ja oleskelimme hetken lämpimässä auringonpaisteessa auton luona, katsellen kuinka nousuvesi vieressä peitti hiekkarannan nopeasti kokonaan. Tuuli oli viileä, ilma noin + 15. Muutamia asuntoautoja tuli lisää leirintäalueelle. Lähdimme puoli kuuden jälkeen muutaman kilometrin takaisinpäin Curio Baylle.
Kun pääsimme rannalle, kaksi pingviiniä köpötteli juuri pois näkyvistä pensaikkoon. Harmi, myöhästyimme vain muutaman minuutin. Odotimme auringonpaisteessa tunnin verran, kunnes yhtäkkiä lähellä seisoi pingviini, se pääsi kyllä yllättämään. Vaihdoimme äkkiä paikkaa sen auringon puolelle parempien kuvien toivossa. Se suki pitkään itseään, kunnes lähti hyppelemään kohti pensaikkoa kiveltä toiselle. Todella hauska otus.
Curio Bayn Yellow-Eyed pingviini
Curio Bayn Yellow-Eyed pingviini
Curio Bayn Yellow-Eyed pingviini
Huomasimme, että Doubtful Soundin risteilyltä tuttu amerikkalainen vanhempi pariskunta, Peggy ja John, oli myös rannalla. Jäimme juttelemaan ja odottamaan lisää pingviinejä. Hekin olivat kävelleet mutaisen kävelyn, minkä me kävelimme tänään päivällä.
Kyltin mukaan tällä rannalla pesii nyt 8-9 pariskuntaa. Aurinko laski kukkulan taakse, eikä lisää pingviinejä tullut merestä ylös. Peggy pyysi äkkiä meitä illalliselle motellihuoneeseensa aivan lähelle Curio Bayssa. Lähdimme ajamaan peräkanaa. Heillä oli upea näköala huoneestaan Purpoise Baylle, mutta eivät olleet kahden päivän aikana nähneet yhtään delfiiniä. Peggy taikoi meille spagettia ja purkkikastiketta sekä salaattia.
Vietimme pari tuntia heidän luonaan, kunnes oli aika lähteä pimeässä ajamaan kuusi kilometria takaisin ilmaiselle leirintäalueelle. Perillä pysäköimme auton ylemmälle nurmikolle, koska siinä oli toinenkin asuntoauto ja koska ranta näytti olevan jo täynnä. Ihastelimme mahtavan kirkkaita tähtiä ja painuimme nukkumaan nopeasti viileässä +7 asteessa peittojen alle.
- ajokilometrit: 127 km
- aika 8.15 - 15.30 ja 17.50 - 22.30
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti