perjantai 27. marraskuuta 2015

27.11 - Singapore: 1.päivä Singaporessa

Nukuimme pitkät yöunet, noin 10 tuntia, saadaksemme aikaeron taltutettua. Aamulla päätimme mennä hotellin alakertaan buffet-aamiaiselle, joka oli runsas ja hyvä. Sitten suunnistimme kohti Orchard-metroasemaa ja sen lipunmyyntipistettä, josta ostimme turistipassit kolmeksi päiväksi. Oli helppoa, kun paikka oli jo tuttu.

Lähdimme kohti Sentosa-saarta. Ensin metrolla ja sitten saarelle kävelimme siltaa pitkin Vivo City-kauppakeskuksen alakerran läpi. Saarelle pääsisi myös maksullisella gondolilla tai junalla. Sää oli hyvin kuuma ja kostea, noin +30 astetta. Onneksi sisätiloissa on ilmastointi. Kävelimme saarella korkean leijona-merenneitopatsaan ohi rannalle. Sieltä hyppäsimme ilmaiseen bussiin takaisin lähemmäs sisäänkäyntiä; kuumuudessa kävelyä oli pakko yrittää vähentää. Mäkissä otimme ison limpparin ja jäätelön ja istuimme viilentämässä oloa sisätiloissa.




Saarella on paljon erilaisia ajanviettokohteita ja valitsimme akvaarion, Sea Aquariumin. Kuulemma maailman isoin, ja olihan se kaiken kattava useine altaineen. Iso alikäveltävä haiallas oli upea, samoin toinen iso allas erilaisia kaloja ja rauskuja. Näimme kolmelta kalojen syöttämisenkin, jolloin viisi sukeltajaa ilmestyi altaaseen ruokkimaan kaloja. Oli käymisen arvoinen paikka, ja pari tuntia vilahti huomaamatta.







Suuntasimme takaisin kävelysiltaa pitkin kauppakeskukseen, jossa söimme herkullisen ceasar-salaatin kahvilassa. Kiersimme hetken kaupan käytäviä ja lähdimme metrolla takaisin hotelliin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti