maanantai 30. marraskuuta 2015

Kotona taas

Saavuimme kylmään ja pimeään Helsinkiin aikaisin aamulla.

On aika päättää tämä blogi. Blogin pitäminen reaaliajassa vei noin tunnin verran joka ilta, mutta se oli kuitenkin mielekästä. Kuvia ottaessa piti yrittää miettiä blogiin laitettavia kuvia, koska en halunnut julkaista kasvokuvia. Täältä blogista on helppo tarkistaa myöhemmin, mitä kaikkea oikein koimme, siksi kaikki tuntui vaivan arvoiselta. Valokuvia kertyi mieletön määrä, noin 6000 kpl. Niiden läpikäyminen kotona voi kestää hetken.

Ajoimme Australiassa campervanilla 22 päivässä 3872 km.

Ajoimme Uudessa-Seelannissa etelä-saarella campervanilla 20 päivässä 4358 km.

Matkamme kesti yhteensä 8 viikkoa.

Kiitos kaikille blogini lukijoille!




----- Päivitetty menot 22.9.2017

Ennen matkaa menot olivat kahdelle noin 5600e.
Alla tarkempi erittely:

Kaikki lennot 3455e (helsinki-singapore, singapore-melbourne, sydney-christchurch, christchurch-singapore, singapore-helsinki).

Hotelliyöt etukäteen suurkaupungeissa 1515e (12 yötä yhteensä eli Singaporessa 2+3 yötä, Melbournessa 4 yötä ja Sydneyssä 3 yötä, eli k.a 126e/yö).

Molempien campervanien varausmaksut yhteensä 400e.

Kansainväliset ajokortit molemmille 74e.

Rahanvaihdot etukäteen yhteensä 235e, kolmessa eri valuutassa.

-----

Matkan aikana kaikki loput menot olivat kahdelle noin 8500e
Alla tarkempi erittely:

Australian campervanin loppumaksu noin 700e. Eli noin 41e/päivä.

Australian loput majoitukset 21 yötä yhteensä 1112e. Eli k.a 53e/yö. (7 yötä leirintäalueilla 143e, 5 yötä leirintäalueiden cabineissa 286e, 6 yötä motelleissa/hotelleissa 484e, 3 yötä b&b:ssa ja airbnb:ssä 199e)

Australian auton bensat noin 338e. Eli 15e/päivä.

Australiassa ruokailut noin 1000e. Eli k.a 36e/päivä kahdelle, 18e/päivä yhdelle.

Australian viiniretki kahdelle noin 184 euroa.

Australia muut sekalaiset menot mm. julkiset, pääsymaksut, ostokset noin 150e.



Uudessa-Seelannissa campervanin loppumaksu oli noin 960e. Eli noin 58e/päivä.

Uuden-Seelannin kaikki majoitukset 20 yötä yhteensä 1006e. Eli k.a 48e/yö. (8 yötä leirintäalueilla 172e, 7 yötä motelleissa/hotelleissa 530e, 5 yötä b&b:ssa ja airbnb:ssä 304e)

Uuden-Seelannin Doubtful Soundin yön yli risteily kahdelle noin 930e.

Uuden-Seelannin auton bensat noin 520e. Eli 27e/päivä.

Uuden-Seelannin ruokailut kahdelle noin 1000e. Eli k.a 47,5e/päivä kahdelle, 24e/päivä yhdelle.

Uuden-Seelannin muut sekalaiset menot mm. julkiset, pääsymaksut, ostokset noin 180e.


Loput noin 300e ovat Singaporen osuus sekä menomatkalla että tulomatkalla ja mahdollisesti jotain muita unohtuneita menoja :)

-----


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti