Palasimme leirintäalueelle autoon nukkumaan. Tänä yönä oli todella kuuma nukkua, emmekä ehtineet laittaa auton takaosaan kuomua ennen pimeän tuloa. Pitäisi harjoitella valoisassa. Oli pakko nukkua muutama ikkuna raollaan. Onneksi emme saaneet mitään ötököitä sisälle.
Vieressämme yöpyi hollantilainen pariskunta myös Spaceship-campervanissa. Olivat lähteneet Sydneystä etelään päin ja aikoivat ehtiä The Great Ocean Roadillekin puolet vähemmällä ajalla kuin me. Ja olivat saaneet heti alkuun rengasrikon.
Harmillisesti auton jääkaappi ei jaksa olla päällä koko yötä, jos ei aja iltamyöhään asti, jolloin hupiakussa riittäisi virta. Juuri aamupalan verran uskaltaa säilyttää siellä mitään herkästi pilaantuvaa. Se on harmi tässä autossa asumisessa. Päivän aikana sitten kylmä juoma on mukava lisä.
Aamulla lähdimme irti kahdeksan maissa ajatuksena, että Edeniin voisimme ehtiä tänään. Luvassa oli siis reipas päivämatka. Ajoimme Orbostin jälkeen sivutielle etelään rantaan Cape Conranille. Siellä olisi päässyt myös kävelyreiteille, mutta iski väsymys ja jätimme ne väliin.
Genoassa lähdimme ajamaan Genoa Peak Lookoutille, Groajingolong National Parkissa, jonne menevä tie paljastui töyssyiseksi kapeaksi hiekkatieksi, joka oli noin 8 km pitkä. Pikkasen alkoi jo jänskättämään, pääsisikö auto ehjänä perille. Lopulta saavutimme tien päässä parkkipaikan, josta kyltin mukaan oli kahden tunnin edestakainen ja 1,4 km matka yhteen suuntaan huipulle. Yksi auto oli jo parkkipaikalla, eli joku muukin täällä oli vaikeasta tiestä huolimatta.
Lähdimme tarpomaan metsäpolkua pitkin ylämäkeen. Jossain välissä vastaamme tuli pariskunta joka vakuutti että kannattaa jatkaa. Polku muuttui hyvin kiviseksi, vaikeaksi ja jyrkäksikin. Piti varovasti kulkea, koska ei uskaltanut ajatellakaan mitä pitäisi tehdä, jos nyrjäyttäisi nilkan. Viimeiset nousut olivat tikkaita ylöspäin. Ylhäällä oli hyvin tuulista ja ja vähän huimasi, niin korkealla olimme pienellä kallionnyppylällä. Mutta kyllä kannatti jaksaa. Mahtavat maisemat metsää joka puolelle ja vähän merta kaukana.
Alapäin tulo oli melkein vielä vaikeampaa, kun piti varoa askeleitaan ja reisiin alkoi sattua. Yksi pariskunta tuli vastaan. Tämä oli tähän mennessä kaikkein raskain ja vaikein kävely. Mittasimme koko matkan pituudeksi 3,7 km ja aikaa meni 1 tunti ja 45 minuuttia. Huipun korkeus oli reilu 500 m merenpinnasta ja nousua oli 250 metriä pystysuuntaan. Jännitimme vielä ajomatkan hiekkatietä alas autolla päätielle. Pari autoa tuli vielä vastaan.
Heti perään lähdimme sivutielle kohti Mallacootaa, joka paljastui viehättäväksi pikkukyläksi järven ja meren rannalla. Tankkasimme ja söimme lounasta Cafe 54:ssa. Piipahdimme rantatiellä järven rannalla sekä vielä meren rannan tyhjällä parkkipaikalla.
Paluumatkalla takaisin päätielle piipahdimme Gipsy Pointissa, jossa oli vain yksi luksusasuntoja vuokraava yritys (kävimme kysymässä hintoja; aivan liian kallis meidän budjetille) ja katselimme kenguruita ja monia eri lintuja järven rannalla.
Ylitimme matkalla rajan Victorian-osavaltiosta New South Wales-osavaltioon. Pääsimme Edeniin puoli kuuden aikaan ja valitsimme leirintäalueelta Eden Gateway Holiday Parkista yllättävän edullisen Villan, eli pienen mökin, joka paljastui upeaksi. Vietimme koko loppuillan sisällä. Ulkona tihutti välillä vettä. Huomenna voisimmme mennä aamusta katsomaan kaupungin näköalatasanteilta, jos näkisimme valaita merellä; hollantilaiset olivat nähneet.
- ajokilometrit 345 km
- aika 8.00-17.20
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti